TIETOA: Pieni infopaketti suomen puhekielestä

Kuten ehkä jo tiedätkin, suomen puhekieli ja kirjakieli eroavat monella tapaa toisistaan. Esimerkiksi kirjakielen lause Me menemme tervehtimään isoäitiä vääntyisi puhekielessä todennäköisesti muotoon Me mennään sanoo moi mummolle. Eron taustalla vaikuttaa se, että suomen kirjakieli on alun perin laadittu nimenomaan kirjallista viestintää varten eikä se ole varsinaisesti kenenkään äidinkieli. Kirjakieli on siis pyritty pitämään mahdollisimman normitettuna ja yleistajuisena, kun taas suomen puhekieli on vanhastaan ollut melko erinäköistä eri puolella Suomea ja kokenut myös monia muutoksia vuosien mittaan.

Vaikka suomen puhekielellä ei ole mitään yhtä vakiintunutta muotoa, on kuitenkin mahdollista erottaa piirteitä, joissa puhekieli tavallisesti eroaa kirjakielestä. Näitä ovat muun muassa

• erilaiset persoonapronominit: mä, mää, mie ('minä'); se, hää ('hän'); myö ('me')
• sanojen lyhentyminen: tääl ('täällä'), luokas ('luokassa'), menis ('menisi')
• d:n puuttuminen: meijjän, meirän ('meidän'); juua ('juoda')
• puhekielinen sanasto: äitee, emäntä, mutsi ('äiti'); linkku, linkki, bussi, dösä ('linja-auto')

Puhekielessä asiat myös usein esitetään eri järjestyksessä kuin kirjakielessä. Kun kirjakielessä kysytään Miten hyvin sinun uusi koneesi toimii?, puhekielessä sama kysymys saattaisi kuulua näin: Toimiiko se miten hyvin se sun uus kone?

Puhekieltä ja kirjakieltä myös käytetään eri tilanteissa. Kirjakieltä suositaan virallisessa ja institutionaalisessa kielenkäytössä, kun taas puhekieltä käytetään pääasiassa epävirallisessa ja arkisessa viestinnässä. Kielimuodon valinta tapahtuu siis pitkälti kielenkäyttötilanteen muodollisuuden eikä niinkään viestintävälineen perusteella. Toisin sanoen kirjakieltä voi esiintyä myös puhutussa kielenkäytössä (esimerkiksi uutisissa) ja vastaavasti puhekieltä kirjoitetussa tekstissä (esimerkiksi tekstiviesteissä).

On myös hyvä muistaa, että kirjakielen käyttö ei välttämättä aina ole paras valinta, vaikka kirjoitetussa tekstissä se voikin antaa asiallisen ja kohteliaan kuvan. Yleensä kasvokkaisviestinnässä suomalaiset suosivat puhekielistä ilmaisua, ja kirjakielen käyttö voi tuntua heistä kyseisessä tilanteessa oudolta tai huvittavalta. (Ainakin, jos kyse on natiivista henkilöstä.) Aina ei ole kuitenkaan selvää, onko parempi viestiä puhekielisesti vai kirjakielisesti: esimerkiksi internetissä osa voi suosia melko puhekielistä kirjoittamista, osa taas haluaa pysyä tiukasti kirjakielen käytössä.

Tässä vielä muutamia termejä, jotka sinun on hyvä tietää suomen puhekielestä:

Puhekieli: Normittamaton kielenkäytön muoto, jota käytetään ensisijaisesti epävirallisissa konteksteissa.

Kirjakieli: Normitettu kielenkäytön muoto, joka opitaan koulussa. 

Yleispuhekieli: Yleinen puhekielen muoto, jota ymmärretään ja käytetään ympäri Suomen. Leviää ihmisten tietoisuuteen muun muassa median kautta.

Murre: Suomessa murteella viitataan yleensä aluemurteisiin eli eri alueilla vakiintuneisiin puhetapoihin. Samalla paikkakunnalla syntyneet ja asuneet ihmiset puhuvat yleensä samaa murretta.

Slangi: ”Sosiaalinen murre” eli jonkin yhteiskuntaluokan jakama puhetapa, joka ei ole niin vahvasti sidoksissa asuinpaikkaan kuin aluemurteet. Suomessa tunnettuja slangeja ovat esimerkiksi Stadin slangi, inttislangi ja nettislangi.


Lähteet:

• Melaranta, Jukka 2010: "Puhekielestä". Julkaistu Suomen linkit -blogissa 29.10.2010.
• Pajarinen, Jaana 1996: "Puhutaanko Suomessa vielä murteita?" Kielikello 3/1996. 
• Suomen variaatio 4 -diaesitys.
• Viinikka, Jenni ja Voutilainen, Eero 2013: "Ääniä ilmassa, merkkejä paperilla - puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta". Kielikello 3/2013.