Jos matkustelee tai asuu Suomessa, ei
voi olla törmäämättä yleispuhekieleen. Yleispuhekieli on
eräänlainen neutraali puhekielen muoto, joka ei paljasta puhujansa
kotiseutua. Yleispuhekieltä esiintyy paitsi arkisessa puheessa myös
esimerkiksi televisiosarjoissa ja elokuvissa, biisien lyriikoissa ja
internetkeskusteluissa.
Yleispuhekielessä on piirteitä, jotka
on tunnettu vanhastaan kaikilla tai lähes kaikilla Suomen
päämurrealueilla. Kaikkein eniten yhtäläisyyksiä
yleispuhekielellä on kuitenkin pääkaupunkiseudun puhekielen
kanssa, ja jotkut pitävät näitä kahta puhetapaa yhtenä ja samana
asiana. Todennäköisesti seuraaviin yleispuhekielen piirteisiin
törmää kuitenkin myös muualla Suomessa, erityisesti nuorten
ihmisten puheessa:
- pronominit
- se → hän, ne → he
- tämä → tää, nämä → nää, tuo → toi, nuo → noi
- passiivin käyttö monikon 1. persoonassa: me pelataan, me mentiin
- verbin monikon 3. muoto: lapset leikkii, pakkaset tulee
- ei omistusliitetteitä: mun kirja, sun vuoro
- joidenkin äänteiden ”puuttuminen”
- a- ja ä-äänteet olla- ja ei-sanojen edellä: meil on, mul ei
- i-äänne s:n jälkeen: tulis, suureks
- i-äänne painottomissa diftongeissa: punanen, antas ('antaisi')
- n-äänne eri muotoryhmissä: kaupunkii, sanottii, ollenkaa
- t-äänne NUT-partisiipeissa: en oo lukenu, oon ihaillu
Lisäksi seuraavat piirteet ovat myös yleistyneet yleispuhekielessä
- minä → mä ~ mää, sinä → sä ~ sää
- Tosin osa suomalaisista (lähinnä karjalaiset ja lappilaiset) käyttävät vielä mie-varianttia.
- ea- ja eä-diftongit → ee, oa → oo, öä → öö
- mäkeä → mäkee, ainoa → ainoo, lämpöä → lämpöö
- lyhyt illatiivimuoto: menen lukee(n), opin kirjottaa(n)
- d:n puuttuminen: kahdeksan → kaheksan, odottaa → oottaa, tehdä → tehä)
- usein ts-äänne → tt tai t: katottiin telkkaa, eksyin mettään
Nämä piirteet ovat myös niitä, joita suomen kielen opettajat usein nostavat puhekielen opetuksessa esille. Todennäköisesti yleispuhekieli on sinulle siis jo hyvin tuttu!
Lähteet: Suomen kielen variaatio 4 -julkaisu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti